Tekoälystä apua omaisuudenhallintaan
Espoon kaupungilla riittää huollettavaa kiinteistöissään. Kaupungilla pohdittiin, olisiko mahdollista hyödyntää tekoälyä tiedonsiirrossa, kun suunnitellaan työtoimia ja rakennetaan kaupunkia.
Mihin etsittiin ratkaisua?
Espoon kaupungilla on satojatuhansia ylläpidettäviä ja rakennettavaksi suunniteltuja alueita. Ylläpito koskee kaikkea infrastruktuuria. Tähän asti tietojen vienti järjestelmiin on tehty hitaasti käsityönä. Se on tarkoittanut paljon virheitä, sitä ettei tieto ole ajan tasalla ja eri ihmisten tekemien merkintöjen välisiä tulkintavirheitä.
Kaupungin rakennustoimille on työjono Trello-projektinhallintaohjelmassa. Toimintoja kuvaa se, että esimerkiksi suunnitelmille on yhdeksän vaihetta, joissa ne piirretään ja validoidaan useita eri kertoja. Ylläpitotoimenpiteitä sekä suunnitelmia tehdessä kuluu turhaa aikaa ja resursseja monimutkaiseen järjestelmään.
Tavoite: automaattista tiedonsiirtoa rekisteriin
Tavoitteena oli luoda automaatio, joka pitäisi yllä eri alueiden rekistereitä. Erityisesti rakentamisen aikana syntyvän rakennuksen tietomalliaineiston (eli BIM-aineiston) automaattista tiedonsiirtoa testirekisteriin.
Mitä hankkeessa tehtiin?
Kokeilurekisteriä varten laadittiin avoimen lähdekoodin tietomalli, joka kuvauksineen ja ohjeineen julkaistiin GitHubissa. Se soveltuu kansainväliseen tuotantokäyttöön. Lisäksi rakennettiin avoimen lähdekoodin järjestelmä, jota kaikki kunnat Suomessa voivat halutessaan hyödyntää.
Kenelle tästä on hyötyä?
Kaupungin työntekijöille ja suunnittelijoille.
Mitä tuloksia kokeilu tuotti?
Saatiin selville, että tekoäly on helppo tehdä, mutta ei ole helppo tehdä prosessia niin standardimalliseksi, että tekoäly pystyisi sen aina lukemaan. Poikkeuksia lukevaa tekoälyä ei osata vielä tehdä.
Ymmärrettiin, että tarvitaan uusi tapa tehdä suunnitelmia, joka olisi mahdollisimman yksinkertainen, jotta tekoäly voi lukea sitä. Ymmärrettiin myös, että tarvitaan uusi ajattelutapa organisaation tiedonkulkuun, jonka lähtökohta olisi se, että miten tieto voisi hyödyttää muita ja siten voitaisiin ajatella esimerkiksi rakennuksen koko elinkaarta.
Tietomallilla saataisiin viikon työ minuutteihin. Ohjelmaan tiedot voi syöttää vain standarditavalla, siitä ei synny tulkintaeroja. Tällä mallilla päästään vapauttamaan useampi piirtäjä tekemään esimerkiksi paikkatietoanalyyseja ja luovempaa työtä. Siitä tulisi myös kustannussäästöjä.
Avoimen lähdekoodin omaisuudenhallinta-järjestelmän ja sen rajapintojen kehittäminen
Kesto: 17.3.–31.12.2017
Toteuttaja: Espoon kaupunki
Kumppanit: Gispo, Spatialworld Oy
Yhteystiedot
P. +358 46 877 2574
S. saara-maija.pakarinen(at)espoo.fi
Aiheeseen liittyvät muut kokeiluhankkeet
Espoo kehittää infraan liittyvää tiedonvaihtoaan sujuvammaksi