Tervetuloa KIRA-digin tulevaisuusseminaariin 6.2.2019 klo 10.00-15.30! Tilaisuus järjestetään uunituoreessa keskustakirjasto Oodissa Helsingin päärautatieaseman kupeessa.
Tilaisuus toimii sekä KIRA-digin tulosseminaarina että tulevaisuuteen katsomisena. KIRA-digi hankkeena päättyy vuoden 2018 lopussa, mutta sen yhteisö ja tekeminen jatkuu erilaisina keihäänkärkinä vuodesta 2019 lähtien muun muassa KIRA-InnoHub ry:n toimesta.
Päivän ohjelma jakautuu kahteen osaan. Aamusessiossa esitellään KIRA-digissä saadut keskeiset tulokset päättäjille pureskellussa muodossa. Iltapäiväsessiossa esitellään tulevaisuuden suunnitelmia, eli KIRA-alan digiyhteisön jatkoa ja yhteistyön vahvistamista, onnistuneiden kokeiluhankkeiden jalkauttamista sekä harmonisoinnin kokonaisvaltaista jatkamista. Iltapäiväsessioon kuuluu myös lyhyehkö työpajaosuus.
KIRA-alan digiyhteisön jatkoa edistää erityisesti KIRA-alan toimialajärjestöjen perustama KIRA-InnoHub ry, jonka tehtävänä on luoda elinvoimainen digitaalisia mahdollisuuksia hyödyntävä rakennetun ympäristön ekosysteemi, yhdessä yksityisen ja julkisen sektorin sekä muiden toimialojen kanssa. Tiedonhallinnan harmonisoinnin osalta tiivistä yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä tulee jatkamaan perustettava Yhteentoimivuuden Yhteistyöryhmä.
Aikataulu:
10.00-12.00 KIRA-digin tulokset päättäjille (Tiedote klo 12)
-Alustus päivään ja tuloksiin, Minna Perähuhta (YM), Anne Jarva (Kuntaliitto) & Teemu Lehtinen (KIRA-digi)
-Kommenttipuheenvuoro ja keskustelua
-Lakiklinikan tulokset, Aleksi Lunden (Lexia)
-Hankkeiden tulokset klustereittain (11 klusteria kukin 5 min)
-Kommenttipuheenvuoro ja keskustelua
-Livepiirtäjä Lindan esitys
-KIRA-digistä KIRA-InnoHubiin, lanseeraus
12.00-13.00 Lounas
-Grab&Go lounas, mahdollisuus kierrellä Oodissa
13.00-13.30 Tulevaisuuden uusia yhteistyörakenteita
-KIRA-InnoHub ry
-RYYTI-ytr, yhteentoimivuuden yhteistyöryhmä
-YTI-välineet
-Platform of Trust
13.30-15.00 Rinnakkaistyöpajat, kaksi teemaa
-Harmonisointifoorumi (sama tila kuin aamulla)
-Flexible Access teemaryhmä, Platform of Trust (Ryhmätyötila 3, 2. krs, max 30 hlö)
15.00-15.30 Loppusanat ja jaetun vision luominen
Tervetuloa kuulemaan KIRA-digin tuloksista sekä katsomaan yhdessä tulevaisuuteen!
Livestream: http://videonet.fi/web/ym/20190206/
Ilmoittaudu tilaisuuteen täältä (Tilaisuus on täynnä)