Rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaation ratkaisut kehittyvät ja lisääntyvät kiihtyvällä tahdilla. Toissapäivän haave on nyt normi tai ainakin se on aivan kulman takana. Visiot rakennetun ympäristön avoimesta digitaalisesta tietoperustasta, joka toimisi erilaisten sovellusten ja palveluiden alustana, on jo totta joissain kunnissa ja edistyneimmillä alueilla. Nyt olisi aika virittää seuraavan vaiheen haaveet ja visiot.
KIRA-digi -hanke on ollut boostaamassa kehitystä. Koko hankekokonaisuuden tavoitteiksi asetettiin rakennustiedon saaminen liikkeelle ja käyttöön, uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntyminen ja yhteistyö julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Tavoitteet ovat tärkeät, mutta kovin yleisesti muotoillut. Tarkennuksia tuleekin lukuisissa KIRA-digin osahankkeissa.
"Kaksi tahoa löytää vielä helpostikin toisensa, mutta kun kolmas taho on kannustettava ja motivoitava mukaan, alkaa oikea vääntö ja kompromissien teko."
Nyt liikkeellä olevien hankkeiden kokoelma on kuin herkkukori, josta riittää ammennettavaa – opittavaa, jaettavaa ja käyttöönotettavaa – joka nälkään. Hankkeissa kokeillaan standardeja ja tietomalleja käytännössä ja etsitään uusia toimintatapoja ja tekniikoita nykytilanteen parantamiseksi. Pääpaino on tietomalleissa ja erilaisissa mahdollistavissa alustaratkaisuissa.
KIRA-digin puolentoista vuoden aikana on korostettu vahvasti yksityisen ja julkisen sektorin välisen vuoropuhelun ja yhteistyön merkitystä. Hanketta lähdettiin tekemään perinteisessä edunvalvonnan ja lievän epäluuloisuuden ilmapiirissä, mutta yhteiset tavoitteet yhdistivät. KIRA-digin väliarvioinnissa vahva, uusi yhdessä tekemisen meininki nousi vahvasti esiin. Tähän mennessä tulostavoite on saavutettu.
Valokeilaan voi nostaa pari esimerkkiä uusista yhteistyövirityksistä. Maanmittauslaitosta on joskus hieman moitittu omassa nurkassaan toimimisesta, mutta MML liittyi 3D-rakennusten tietomallin kanssa Building Smart Finlandin Vakiointi-toimialaryhmään ja sen laajaan verkostoon. Samalla yhteistyö kahden ison digikärkihankkeen välillä lisääntyi. Hyvä MML, hyvä KIRA-ala, hyvä me!
Hyvänä esimerkkinä toimii myös järjestelmätoimittajien ja säädösvalmistelijoiden välinen yhteistyö. KIRA-digi-kokeilussa etsitään nykyistä parempia tapoja saada säädösvalmistelu ennakoivasti ja oikea-aikaisesti järjestelmätoimittajien tietoon ja toisaalta saada heiltä arviota säädösmuutosten vaikutuksista erilaisiin sähköisiin palveluihin. Molempien osapuolten ymmärrys toistensa työstä on jo nyt parantunut ja hanke on tuottanut yhteiskunnallista hyötyä.
Yhteistyö KIRA-digissä ja sen kymmenissä osahankkeissa ei ole ollut itsestään selvää tai erityisen helppoa. Alalla on totuttu toimimaan erillään – näin jatkaminen olisi helpointa ja nopeinta, monesti tehokkaintakin. Kaksi tahoa löytää vielä helpostikin toisensa, mutta kun kolmas taho on kannustettava ja motivoitava mukaan, alkaa oikea vääntö ja kompromissien teko.
KIRA-digissä jaetaan käsitys siitä, että digimurroksen on tapahduttava yhdessä ja nyt, tai se jää tapahtumatta. Selväksi on myös tullut, että digimurros on lopulta kiinni ihmisistä, hyvin arkisella ja henkilökohtaisella tavalla. Ihmiset haaveilevat ylihuomisen.
Tulostavoite on konkretisoitunut: aina liikkeelle lähdettäessä on laskettava kolmeen ja varmistettava, että kaikki ovat mukana – yksityinen sektori, kunnat ja valtio. Ellei vielä ole näin, on otettava aikalisä ja kutsuttava koolle sopivat tahot, keitettävä kahvit ja tilattava pullat. On tavattava ja sovittava, oltava ihmisiksi. Siitä se lähtee!
Kirjoittaja on KIRA-digin ydintiimin jäsen ja ympäristöministeriön erityisasiantuntija. Alkuperäinen blogikirjoitus on julkaistu osoitteessa: https://roti2017.wordpress.com/2017/12/08/kaiken-takana-on-ihminen/
Haluatko tuoda oman näkökulmasi rakennetun ympäristön digitalisaatiokeskusteluun? Kirjoita vierasblogi KIRA-digin verkkosivustolle! Jos kiinnostuit, lähetä viestiä osoitteeseen info(at)kiradigi.fi.